Aito-päiväkodit

Olemme pieni ja kodinomainen n. 40 lapsen päiväkoti, johon ovat tervetulleita 1–6 -vuotiaat lapset. Päiväkotimme antaa lapselle eväät terveeseen elämään. Toiminnassamme painottuu liikunta ja hyvä ravinto.

Päiväkotimme ympäristö tarjoaa hyvät mahdollisuudet ulkoiluun ja liikuntaan. Viereisessä lähimetsässä lapset pääsevät seikkailemaan sekä tutkimaan luontoa. Liikuntapäiväkoti Aito sijaitsee Keravan Kalevassa

shutterstock_582063589.jpg

Hyvällä ruoalla hyvinvointia

Oma kokkimme valmistaa lasten hyvinvointia lisäävää ruokaa. Päiväkodissa valmistetaan mahdollisimman aitoa, puhdasta, luomupainotteista, maistuvaa ja terveellistä ruokaa. Emme käytä turhaan lisäaineita, valkoista sokeria tai muuta epäterveellistä. Lapset pääsevät vaikuttamaan tehtäviin ruokiin ja myös valmistamaan ruokia.

Liikunta osana arkea

Päiväkodissamme on ohjattua liikuntaa joka päivä, sisällä tai ulkona. Lasten liikuntakasvatukseen osallistuu ammattitaitoisen henkilökunnan lisäksi eri lajien huippu-urheilijoita. Liikuntaa suunnitellessa otetaan huomioon lasten toiveet ja taitotasot, jotta jokaiselle lapselle saadaan myönteisiä kokemuksia liikunnasta. Näin luodaan pohja sille, että liikunta on osa arkea myös päiväkotiaikojen jälkeen.

Meille tärkeintä on, että lapset sekä aikuiset voivat hyvin.

Ajankohtaista

IMG_9306_V2.jpg

Aito-päiväkoti sijaitsee Keravan Kalevassa

Tervetuloa tutustumaan päiväkotiimme!